Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan ns. Lex Nokia ei ole perusoikeuksien kannalta ongelmallinen, vaan laki voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. (Lex Nokia antaa työnantajalle valtuudet tutkia työntekijöiden sähköpostiliikenteen tunnistetietoja silloin, kun se epäilee näiden vuotavan yrityssalaisuuksia.) Tänään Helsingin Sanomat kertoo, että valiokunta oli päätynyt kantaansa vastoin sen kuulemien perusoikeusasiantuntijoiden kantaa. Mistä tämä kertoo?
Lainsäätäjän toimien perustuslainmukaisuuden valvonta on Suomessa järjestetty melkeinpä ainutlaatuisella tavalla. Suomessa ei ole tuomioistuimen muotoon järjestettyä riippumatonta elintä, jolla olisi valta tutkia tavallisten lakien perustuslainmukaisuutta. Perustuslain mukaan suomalainen tuomioistuin voi yksittäistapauksessa jättää soveltamatta sellaista lain säännöstä, joka kyseissä tapauksessa johtaisi "ilmeisellä tavalla" perustuslain vastaiseen lopputulokseen. Oikeuskäytännössä tällaiset tapaukset ovat harvemmassa kuin Kimmo Sasin hiukset. Käytännössä vastuu perustuslain valvomisesta onkin kokonaan sälytetty Sasin johtamalle perustuslakivaliokunnalle. Vaalikaudeksi kerrallaan nimettävä valiokunta koostuu kansanedustajista, mutta kuulee säännönmukaisesti lainoppineita asiantuntijoita lausuntoja laatiessaan. Hiukan yleistäen voidaan sanoa, että valiokunta päättää, milloin jokin eduskunnan käsiteltävänä oleva laki on perustuslain vastainen. Se voi vaatia lakiluonnoksen muuttamista, hylkäämistä tai sen säätämistä perustuslain säätämisjärjestyksessä, jolloin sen taakse vaaditaan tavanomaista suurempi enemmistö kansanedustajista. Yleensä valiokunta joko hyväksyy lakiehdotukset tai ehdottaa niihin korjauksia.
Esimerkiksi Saksassa, Italiassa ja Yhdysvalloissa lainsäätäjän toimia ja perustuslain noudattamista valvoo riippumaton tuomioistuin. Jos jokin laki on ristiriidassa perustuslain kanssa, tuomioistuin voi käytännössä estää sen soveltamisen. Lainsäätäjän on tällöin säädettävä uusi laki korjatussa muodossa tai muutettava perustuslakia. Ajatus sopii hyvin yhteen valtiollisen vallanjaon periaatteen kanssa: yksi taho säätää lait, yksi panee ne toimeen ja kolmas valvoo näiden toimia. Usein ajatellaan, että se, joka valvoo jotakuta toista, ei voi olla riippuvainen valvottavastaan. Tästä syystä länsimaiset tuomioistuimet ovat muista vallankäyttäjistä riippumattomia, eikä niiden tarvitse tehdä toimistaan tiliä esimerkiksi parlamentille.
Suomessa tilanne on toinen. Eduskunnan toimien perustuslainmukaisuutta valvoo eduskunta itse. Se, että valvonta on järjestytty erilliseen valiokuntaan, ei muuta mitään; kysehän on lähinnä työn organisoimisesta. Eduskunta itse nimeää jäsenet perustuslakivaliokuntaan. Valvottava valitsee valvojansa ja pukki hymyilee partaansa kaalimaan portilla.
Lisäksi on selvää, ettei tällainen kansanedustajista valittu ryhmä voi saavuttaa sellaista asiantuntemuksen tasoa kuin erikoistunut perustuslakituomioistuin, jonka jäseninä monissa maissa istuvat alansa ehdottomat huiput, koko ikänsä perustuslakia tutkineet ja soveltaneet juristit. Suomen perustuslakia valvovan elimen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja ovat juristeja (Kimmo Sasi ja Jakob Söderman) ja näistä Söderman jopa perusoikeuksien alalla verraten ansioitunut. Valiokunnan jäsenistössä sen sijaan on mm. kolme agronomia (joista yksi tosin on myös juristi), yksi liikunnanohjaaja ja yksi taloustieteen opiskelija. Lainopillisen koulutuksen valiokunnan viidestätoista rivijäsenestä on saanut kolme. Tätä ammottavaa aukkoa asiantuntemuksessaan valiokunta paikkaa kuulemalla säännönmukaisesti Suomen johtavia perustuslakiasiantuntijoita. Esimerkiksi Lex Nokia -tapauksessa kuultavana olivat mm. professorit Veli-Pekka Viljanen, Tuomas Ojanen, Teuvo Pohjolainen ja Jukka Kemppinen. He kaikki näkivät lain ongelmallisena perustuslain kannalta. Myös esimerkiksi Kaarlo Tuori ehdotti muutoksia. Valiokunta katsoi kuitenkin, että lakiehdotus on ongelmaton perustuslain kannalta. Liberalisti kannattaa tehokasta työnjakoa yhteiskunnassa: agronomit ovat hyviä hoitamaan maataloutta, liikunnanohjaajat ohjaamaan liikuntaa ja taloustieteen opiskelijoista saattaa joskus tulla hyviä taloustieteessä. Lain tulkinnassa hyviä ovat lakimiehet.
Yhtä lailla vaikeata olisi kuitenkin hyväksyä järjestelmää, jossa perustuslakia valvova valiokunta ei saisi päättää toisin kuin kuulemansa asiantuntijat (tällöinhän päätösvalta lipeäisi professoreille, jotka eivät olisi vastuussa tehdyistä päätöksistä). Liberalistille ei jääkään muita vaihtoehtoja kuin kajauttaa päiväkäskynään: Perustuslakivaliokunta on korvattava tuomioistuimella!
torstai 20. marraskuuta 2008
torstai 13. marraskuuta 2008
Lapsilisä on tulonsiirto köyhiltä rikkaille
Eduskunta hyväksyi 12.11.2008 lain, jolla korotetaan lapsilisiä ensi vuoden alusta. Muutoksen pääasialliseksi tavoitteeksi on mainittu köyhimmän kansanosan aseman parantaminen. Väite on kuitenkin älytön: nykyisellään lapsilisistä hyötyvät eniten suurituloiset.
Lapsilisä on saajalleen verotonta tuloa. Tietyn tulo- tai tukierän verottomuus hyödyttää kaikkein eniten sitä, jonka tuloja muuten verotetaan ankarimmin. Lapsilisä ensimmäisestä lapsesta on 100 euroa kuussa. Jos veroprosenttisi on esimerkiksi 20 %, voitat verottomuudesta 20 euroa kuukaudessa. Jos taas olet suurituloinen ja maksat esimerkiksi 50 % ansiotuloveroa, verottomuusetu on sinulle 50 euroa kuukaudessa. Kolmilapsisessa perheessä lapsilisän suuruus on 131 euroa. Vuositasolla tämä tarkoittaa, että edellisen esimerkin verotasolla parempituloinen saa valtiolta lähes 800 euron hyödyn, kun köyhä joutuu tyytymään reiluun 300 euroon. Lisäksi on otettava huomioon, että lapsilisien rahoitukseen osallistuvat myös lapsettomat köyhät. Lopputulos on se, että lapsilisät tarkoittavat tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille. Kun vielä on säädetty, että saadut lapsilisät alentavat suoraan toimeentulotuen määrää, kaikkein köyhin kansaosa ei hyödy lisistä ollenkaan. Liberalisti tavoittelee puolueettomuuttta ja huomauttaa samoin kuin tupakkaveron kohdalla, että tulonsiirtojen suunta ja suuruus on poliittinen päätös. Tavallisesti Suomessa on kuitenkin pyritty siihen, että raha liikkuu päinvastaiseen suuntaan kuin tässä.
Jos kuitenkin katsomme, että lasten saamisesta aiheutuu niin sanottuja ulkoishyötyjä - siis että Suomen lapsimäärän lisääntyminen hyödyttää myös muita kuin lapsen saanutta sukua itseään - niin lapsiperheiden tukeminen (myös köyhien) lapsettomien kansalaisten verovaroilla voi olla perusteltua. Tällöinkin lapsilisät tulisi alistaa ansiotuloverolle, siis jos emme halua tukea rikkaita lapsiperheitä enemmän kuin köyhiä lapsiperheitä. Jos taas joku on sitä mieltä, että lapsilisän tarkoitus on korvata tietty könttäsumma lapsesta aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista perheen muista tuloista riippumatta, voimme vielä säätää, että veronalaiset lapsilisät saa suoraan vähentää ansiotulon verosta. Tällöin kaikki lapsiperheet (joilla on verotettavia tuloja) saavat euromäärältään samansuuruisen edun.
Lainvalmisteluaineistossa väitetään myös, että nyt tehtävä korotus on siitä upea, että se kohdistuu perheisiin, joissa on useita lapsia - nämä kun ovat usein niitä köyhiä perheitä ja eniten riippuvaisia tulonsiirroista. Jotta järjestelmän peukaloiminen johtaisi tavoiteltuihin tuloksiin, olisi ensin oltava selvillä, mitä tuloksia sillä tavoitellaan: haluammeko käyttää lapsilisäjärjestelmää tuloerojen kasvattamiseen, niiden kaventamiseen vai lapsesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseen? Jos vastaus on ensimmäinen, niin nykyinen järjestelmä on hyvä; jos toinen, on meidän syytä laittaa lapsilisät verolle; jos kolmas, lisät on syytä laittaa verolle ja samalla säätää ne vähennyskelpoisiksi ansiotulon verosta.
Liberalistin viides päiväkäsky: Lapsilisille on (ehkä) tehtävä jotakin!
Lapsilisä on saajalleen verotonta tuloa. Tietyn tulo- tai tukierän verottomuus hyödyttää kaikkein eniten sitä, jonka tuloja muuten verotetaan ankarimmin. Lapsilisä ensimmäisestä lapsesta on 100 euroa kuussa. Jos veroprosenttisi on esimerkiksi 20 %, voitat verottomuudesta 20 euroa kuukaudessa. Jos taas olet suurituloinen ja maksat esimerkiksi 50 % ansiotuloveroa, verottomuusetu on sinulle 50 euroa kuukaudessa. Kolmilapsisessa perheessä lapsilisän suuruus on 131 euroa. Vuositasolla tämä tarkoittaa, että edellisen esimerkin verotasolla parempituloinen saa valtiolta lähes 800 euron hyödyn, kun köyhä joutuu tyytymään reiluun 300 euroon. Lisäksi on otettava huomioon, että lapsilisien rahoitukseen osallistuvat myös lapsettomat köyhät. Lopputulos on se, että lapsilisät tarkoittavat tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille. Kun vielä on säädetty, että saadut lapsilisät alentavat suoraan toimeentulotuen määrää, kaikkein köyhin kansaosa ei hyödy lisistä ollenkaan. Liberalisti tavoittelee puolueettomuuttta ja huomauttaa samoin kuin tupakkaveron kohdalla, että tulonsiirtojen suunta ja suuruus on poliittinen päätös. Tavallisesti Suomessa on kuitenkin pyritty siihen, että raha liikkuu päinvastaiseen suuntaan kuin tässä.
Jos kuitenkin katsomme, että lasten saamisesta aiheutuu niin sanottuja ulkoishyötyjä - siis että Suomen lapsimäärän lisääntyminen hyödyttää myös muita kuin lapsen saanutta sukua itseään - niin lapsiperheiden tukeminen (myös köyhien) lapsettomien kansalaisten verovaroilla voi olla perusteltua. Tällöinkin lapsilisät tulisi alistaa ansiotuloverolle, siis jos emme halua tukea rikkaita lapsiperheitä enemmän kuin köyhiä lapsiperheitä. Jos taas joku on sitä mieltä, että lapsilisän tarkoitus on korvata tietty könttäsumma lapsesta aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista perheen muista tuloista riippumatta, voimme vielä säätää, että veronalaiset lapsilisät saa suoraan vähentää ansiotulon verosta. Tällöin kaikki lapsiperheet (joilla on verotettavia tuloja) saavat euromäärältään samansuuruisen edun.
Lainvalmisteluaineistossa väitetään myös, että nyt tehtävä korotus on siitä upea, että se kohdistuu perheisiin, joissa on useita lapsia - nämä kun ovat usein niitä köyhiä perheitä ja eniten riippuvaisia tulonsiirroista. Jotta järjestelmän peukaloiminen johtaisi tavoiteltuihin tuloksiin, olisi ensin oltava selvillä, mitä tuloksia sillä tavoitellaan: haluammeko käyttää lapsilisäjärjestelmää tuloerojen kasvattamiseen, niiden kaventamiseen vai lapsesta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamiseen? Jos vastaus on ensimmäinen, niin nykyinen järjestelmä on hyvä; jos toinen, on meidän syytä laittaa lapsilisät verolle; jos kolmas, lisät on syytä laittaa verolle ja samalla säätää ne vähennyskelpoisiksi ansiotulon verosta.
Liberalistin viides päiväkäsky: Lapsilisille on (ehkä) tehtävä jotakin!
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Maataloustuki tappaa
Jos Liberalisti saisi muuttaa yhtä ainoaa asiaa maailmassa, hän kaataisi Euroopan yhteisön maataloustukipoliitikan (CAP). Yhteisö osoittaa budjetissaan maatalouden tukemiseen noin 50 miljardia euroa vuodessa. Summa on neljänneksen suurempi kuin Suomen valtion budjetti, ja tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen EU-kansalainen antaa suorana tulonsiirtona farmareille 100 euroa vuodessa omasta pussistaan. Sikäli kun sinulla on lapsia, maksat tietysti heidänkin osuutensa. (Äläkä luule, että rahasi menevät sympaattisille, heinää pureville perhefarmareille joista luit lastenkirjoista - pääosa tuista menee suurtiloille.) Samalla EU:n ulkopuolisille maataloustuotteille on asetettu ankarat tullit.
CAP tulee siis eurooppalaisille veronmaksajille kalliiksi. Murhenäytelmäksi tukipolitiikka muuttuu, kun otetaan huomioon sen vaikutukset maailmantalouteen ja erityisesti kaikkein köyhimpien ihmisten asemaan. Maataloustuotteiden tullit aiheuttavat sen, ettei köyhien maiden viljelijöillä ole pääsyä suurille läntisille markkinoille. Samalla länsimaisille tuottajille maksetut tuet johtavat ylituotantoon ja mahdollistavat eurooppalaisesta kulutuksesta yli jääneiden tuotteiden polkumyynnin tullimuurien ulkopuolelle. Näin viedään köyhien maiden viljelijöiltä mahdollisuus saada tuotteensa kaupaksi myös lähialueidensa markkinoilla ja lisäksi vielä alennetaan heidän tuotteistaan saamaansa hintaa - sinun verovaroillasi. Järjestely johtaa myös tehottomaan kansainväliseen työnjakoon: maailman maataloustuotteet valmistetaan pohjoisissa teollisuusmaissa, vaikka niiden valmistaminen olisi halvempaa muualla.
EU ei ole ainoa syntinen, vaan myös Yhdysvallat kaataa surutta dollareita viljelijöidensä taskuihin. Yhdessä muiden teollistuneiden valtioiden kanssa nämä tukevat maataloutta vuosittain yli 300 miljardilla dollarilla. Summa on vain hiukan pienempi kuin mitä maailman 1,2 miljardia köyhyysrajan alapuolella kamppailevaa ihmistä käyttää elämiseensä yhteensä. Heistä kolme neljäsosaa asuu maaseudulla.
Liberalistin neljäs ja tärkein päiväkäsky: Maatalouden tukeminen on lopetettava.
CAP tulee siis eurooppalaisille veronmaksajille kalliiksi. Murhenäytelmäksi tukipolitiikka muuttuu, kun otetaan huomioon sen vaikutukset maailmantalouteen ja erityisesti kaikkein köyhimpien ihmisten asemaan. Maataloustuotteiden tullit aiheuttavat sen, ettei köyhien maiden viljelijöillä ole pääsyä suurille läntisille markkinoille. Samalla länsimaisille tuottajille maksetut tuet johtavat ylituotantoon ja mahdollistavat eurooppalaisesta kulutuksesta yli jääneiden tuotteiden polkumyynnin tullimuurien ulkopuolelle. Näin viedään köyhien maiden viljelijöiltä mahdollisuus saada tuotteensa kaupaksi myös lähialueidensa markkinoilla ja lisäksi vielä alennetaan heidän tuotteistaan saamaansa hintaa - sinun verovaroillasi. Järjestely johtaa myös tehottomaan kansainväliseen työnjakoon: maailman maataloustuotteet valmistetaan pohjoisissa teollisuusmaissa, vaikka niiden valmistaminen olisi halvempaa muualla.
EU ei ole ainoa syntinen, vaan myös Yhdysvallat kaataa surutta dollareita viljelijöidensä taskuihin. Yhdessä muiden teollistuneiden valtioiden kanssa nämä tukevat maataloutta vuosittain yli 300 miljardilla dollarilla. Summa on vain hiukan pienempi kuin mitä maailman 1,2 miljardia köyhyysrajan alapuolella kamppailevaa ihmistä käyttää elämiseensä yhteensä. Heistä kolme neljäsosaa asuu maaseudulla.
Liberalistin neljäs ja tärkein päiväkäsky: Maatalouden tukeminen on lopetettava.
torstai 6. marraskuuta 2008
Tupakkavero on lakkautettava
Eduskunta on päättänyt tupakkatuotteiden valmisteveron korottamisesta. Miten ehdotusta tulisi arvioida?
Tupakkaveroa puolustellaan usein sillä, että tupakoitsijat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Yksinkertaistettuna argumentti kuuluu näin: Tupakka aiheuttaa monenlaisia sairauksia, joita hoidetaan kalliilla hoidoilla. Koska tupakointi tulee näin synnyttäneeksi kustannuksia muille kuin tupakoitsijalle itselleen (taloustieteessä näitä kutsutaan ulkoishaitoiksi), kannattaa tupakan hintaan sisällyttää veron muodossa maksu noista kustannuksista.
Ajatus on virheellinen. Tutkimustulosten mukaan tupakoitsemattomat ihmiset aiheuttavat elämänsä aikana enemmän sairaanhoitokustannuksia kuin tupakoitsijat. Pääsyy tähän on se, että tupakka tappaa käyttäjänsä sopivan ikäisinä, siis suunnilleen eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä. Vaikka tupakoitsija sairastelee ja etenkin viimeisten kuukausiensa aikana voi joutua kalliisiin hoitoihin, säästää hän kuitenkin yhteiskunnalle ison summan, kun ei nauti eläkettä paria kolme vuosikymmentä eikä notku sairaalassa elämänsä viimeistä kymmentä vuotta. Tämän päätelmän on myös Suomen hallitus hyväksynyt, tai ainakin sen pääministeri.
Jos tupakkaveroa ei siis voida perustella ulkoishaitoilla, jää verolle kaksi mahdollista muuta oikeutusta: verotulojen kerryttäminen ja kansanterveyden edistäminen. Mutta jos "kansanterveyden edistämisellä" tarkoitetaan sitä, että valtiovalta päättää kansalaistensa puolesta mitä näiden kannattaa elämässään tehdä, olemme jo aika kaukana liberaalin yhteiskunnan ihanteesta. Monet asiat, joita ihmiset mielellään tekevät, pitävät sisällään myös riskin. Autoillessa voi loukkaantua, kuolla tai tappaakin, pyöräillessä voi käydä huonosti, makkaraan kuolee takuulla ja tv:n ääressä istuminen on ajan tuhlausta. Ihmisen pitää saada tavoitella elämällään muitakin asioita kuin elämän pituuden maksimointia, jos niin parhaaksi katsoo. Niin kauan kun ihminen ei aiheuta haittaa muille, ei muilla ole oikeutta puuttua hänen vapauteensa elää omaan elämäänsä.
Entä tupakkaveron tuotto? Tupakkaa verottamalla valtio kerää vuosittain noin 600 miljoonaa euroa. Summa ei siis ole tavattoman suuri. Tupakka on kuitenkin valtion kannalta hyvä verotuksen kohde, sillä tupakan hinnan nousu ei alenna sen kysyntää yhtä nopeasti kuin monen muun tuotteen (taloustieteessä puhutaan hyödykkeen kysynnän hintajoustosta). Tämä johtuu tietysti siitä, että markkinoilla ei ole tarjolla tupakkaa korvaavia hyödykkeitä: tupakoitsijat ostavat tupakkansa joka tapauksessa ja tinkivät mieluummin muista menoista. Veroa voi siis korottaa ilman, että kysynnän alentuminen supistaisi verotuloja.
Huono puoli asiassa on se, että tupakointi on selvästi yleisempää köyhien kuin varakkaiden keskuudessa. Tupakkavero kohdistuu siten juuri siihen kansanosaan, jonka verotaakkaa haluamme esimerkiksi tuloveron progressiolla keventää. Kysymys siitä, keneen haluamme verorasituksen kohdistuvan, on tietysti ratkaistava poliittisella päätöksellä. En kuitenkaan usko, että Suomessa saisi tarvittavaa kannatusta sellainen vero, jonka ääneen lausutuksi tavoitteeksi ilmoitettaisiin huonosti toimeentulevien verottaminen.
Liberalistin kolmas päiväkäsky: TUPAKKAVEROSTA ON LUOVUTTAVA KOKONAAN.
Tupakkaveroa puolustellaan usein sillä, että tupakoitsijat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi. Yksinkertaistettuna argumentti kuuluu näin: Tupakka aiheuttaa monenlaisia sairauksia, joita hoidetaan kalliilla hoidoilla. Koska tupakointi tulee näin synnyttäneeksi kustannuksia muille kuin tupakoitsijalle itselleen (taloustieteessä näitä kutsutaan ulkoishaitoiksi), kannattaa tupakan hintaan sisällyttää veron muodossa maksu noista kustannuksista.
Ajatus on virheellinen. Tutkimustulosten mukaan tupakoitsemattomat ihmiset aiheuttavat elämänsä aikana enemmän sairaanhoitokustannuksia kuin tupakoitsijat. Pääsyy tähän on se, että tupakka tappaa käyttäjänsä sopivan ikäisinä, siis suunnilleen eläkkeelle siirtymisen kynnyksellä. Vaikka tupakoitsija sairastelee ja etenkin viimeisten kuukausiensa aikana voi joutua kalliisiin hoitoihin, säästää hän kuitenkin yhteiskunnalle ison summan, kun ei nauti eläkettä paria kolme vuosikymmentä eikä notku sairaalassa elämänsä viimeistä kymmentä vuotta. Tämän päätelmän on myös Suomen hallitus hyväksynyt, tai ainakin sen pääministeri.
Jos tupakkaveroa ei siis voida perustella ulkoishaitoilla, jää verolle kaksi mahdollista muuta oikeutusta: verotulojen kerryttäminen ja kansanterveyden edistäminen. Mutta jos "kansanterveyden edistämisellä" tarkoitetaan sitä, että valtiovalta päättää kansalaistensa puolesta mitä näiden kannattaa elämässään tehdä, olemme jo aika kaukana liberaalin yhteiskunnan ihanteesta. Monet asiat, joita ihmiset mielellään tekevät, pitävät sisällään myös riskin. Autoillessa voi loukkaantua, kuolla tai tappaakin, pyöräillessä voi käydä huonosti, makkaraan kuolee takuulla ja tv:n ääressä istuminen on ajan tuhlausta. Ihmisen pitää saada tavoitella elämällään muitakin asioita kuin elämän pituuden maksimointia, jos niin parhaaksi katsoo. Niin kauan kun ihminen ei aiheuta haittaa muille, ei muilla ole oikeutta puuttua hänen vapauteensa elää omaan elämäänsä.
Entä tupakkaveron tuotto? Tupakkaa verottamalla valtio kerää vuosittain noin 600 miljoonaa euroa. Summa ei siis ole tavattoman suuri. Tupakka on kuitenkin valtion kannalta hyvä verotuksen kohde, sillä tupakan hinnan nousu ei alenna sen kysyntää yhtä nopeasti kuin monen muun tuotteen (taloustieteessä puhutaan hyödykkeen kysynnän hintajoustosta). Tämä johtuu tietysti siitä, että markkinoilla ei ole tarjolla tupakkaa korvaavia hyödykkeitä: tupakoitsijat ostavat tupakkansa joka tapauksessa ja tinkivät mieluummin muista menoista. Veroa voi siis korottaa ilman, että kysynnän alentuminen supistaisi verotuloja.
Huono puoli asiassa on se, että tupakointi on selvästi yleisempää köyhien kuin varakkaiden keskuudessa. Tupakkavero kohdistuu siten juuri siihen kansanosaan, jonka verotaakkaa haluamme esimerkiksi tuloveron progressiolla keventää. Kysymys siitä, keneen haluamme verorasituksen kohdistuvan, on tietysti ratkaistava poliittisella päätöksellä. En kuitenkaan usko, että Suomessa saisi tarvittavaa kannatusta sellainen vero, jonka ääneen lausutuksi tavoitteeksi ilmoitettaisiin huonosti toimeentulevien verottaminen.
Liberalistin kolmas päiväkäsky: TUPAKKAVEROSTA ON LUOVUTTAVA KOKONAAN.
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Asevelvollisuus on vero
Liberalistin yhteiskunnallinen maailmankuva rakentuu ihmisten perusvapauksien kunnioittamiselle. Erityisen tärkeää on, että valtio kunnioittaa kansalaistensa vapauksia: kuuluisan maksiimin mukaan valtiolla on oikeus puuttua yksilöiden vapauksiin vain silloin, kun se on välttämätöntä muiden yksilöiden suojaamiseksi vahingolta. Perusvapaudet toimivat kansalaisten viimesijaisena suojana yksilöön nähden ylivoimaisen valtion puuttumista vastaan. Suomalaisen ajattelun mukaan lainsäätäjä voi rajoittaa perustuslaissa turvattuja vapauksia ainoastaan silloin, kun niiden tavoitteena on yleisesti hyväksytty, keskeisen tärkeä päämäärä, jonka saavuttamiseksi rajoitus on välttämätön. Jos käytettävissä on jokin vapauksia vähemmän rajoittava keino samaan päämäärään, on turvauduttava siihen.
Asevelvollisuutta perustellaan usein sen suhteellisella huokeudella: varusmiehille ei tarvitse maksaa juuri lainkaan korvausta näiden ajasta ja vaivasta. Samalla yleinen asevelvollisuus turvaa sen, että ”maanpuolustusvelvoite jakautuu tasapuolisesti koko yhteiskuntaan”, kuten turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan. Käsitys asevelvollisuusarmeijan huokeudesta johtuu perustavanlaatuisesta erehdyksestä sen kustannusten laskemisessa. Nuoren miehen armeijassa viettämä aika on pois siitä ajasta, jonka hän muuten työskentelisi omavalintaisessa ammatissaan. Poissaolo tuottavasta työstä aiheuttaa yksilölle mittavia kustannuksia. Kun näitä yksilöitä on vielä tuhansia, ovat menetykset merkittäviä myös yhteiskunnan kokonaistuotannon kannalta. Mm. taloustieteen nobelistin Milton Friedmanin ja Alan Greenspanin allekirjoittamassa asevelvollisuuden vastaisessa vetoomuksessa (v. 1980) todetaankin, että "asevelvollisuus on yhtä lailla halpa tapa järjestää asevoimat kuin orjuus on halpa tapa rakentaa pyramideja."
Asevelvollisuus on itse asiassa vero: se on valikoiva vero, jota maksavat nuoret miehet menetettynä aikana ja tehottomasti kohdennettuina voimavaroina. Veron suuruus on armeijan heille maksaman korvauksen erotus siitä palkasta, jonka he olisivat saaneet vapaasti valitsemastaan työstä. Verona tällainen ei-rahana-maksettava, kapeapohjainen vero on epäoikeudenmukainen ja yhteiskunnallisesti tehoton - tehokkaimpina verotusmuotoina mainitaan usein laajapohjaiset tulo- ja arvonlisävero.
Kun kunnon liberaaleina otamme ihmisten perusvapaudet vakavasti, ei puhtaasti taloudellinen kustannusanalyysi vielä riitä. Hyötyjä ja haittoja punnitessa on toki annettava jokin arvo myös nuorten miesten vapauden menettämiselle sinänsä. Mitä korkeammalle arvostamme henkilökohtaista vapautta, sitä suurempi tuo arvo on oltava - ja sitä enemmän vaaka kallistuu poispäin asevelvollisuudesta.
Liberalistin järjestyksessään toinen päiväkäsky kuuluukin: ASEVELVOLLISUUS ON SYRJIVÄ VERO, JOKA ON VIIPYMÄTTÄ LAKKAUTETTAVA.
Asevelvollisuutta perustellaan usein sen suhteellisella huokeudella: varusmiehille ei tarvitse maksaa juuri lainkaan korvausta näiden ajasta ja vaivasta. Samalla yleinen asevelvollisuus turvaa sen, että ”maanpuolustusvelvoite jakautuu tasapuolisesti koko yhteiskuntaan”, kuten turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan. Käsitys asevelvollisuusarmeijan huokeudesta johtuu perustavanlaatuisesta erehdyksestä sen kustannusten laskemisessa. Nuoren miehen armeijassa viettämä aika on pois siitä ajasta, jonka hän muuten työskentelisi omavalintaisessa ammatissaan. Poissaolo tuottavasta työstä aiheuttaa yksilölle mittavia kustannuksia. Kun näitä yksilöitä on vielä tuhansia, ovat menetykset merkittäviä myös yhteiskunnan kokonaistuotannon kannalta. Mm. taloustieteen nobelistin Milton Friedmanin ja Alan Greenspanin allekirjoittamassa asevelvollisuuden vastaisessa vetoomuksessa (v. 1980) todetaankin, että "asevelvollisuus on yhtä lailla halpa tapa järjestää asevoimat kuin orjuus on halpa tapa rakentaa pyramideja."
Asevelvollisuus on itse asiassa vero: se on valikoiva vero, jota maksavat nuoret miehet menetettynä aikana ja tehottomasti kohdennettuina voimavaroina. Veron suuruus on armeijan heille maksaman korvauksen erotus siitä palkasta, jonka he olisivat saaneet vapaasti valitsemastaan työstä. Verona tällainen ei-rahana-maksettava, kapeapohjainen vero on epäoikeudenmukainen ja yhteiskunnallisesti tehoton - tehokkaimpina verotusmuotoina mainitaan usein laajapohjaiset tulo- ja arvonlisävero.
Kun kunnon liberaaleina otamme ihmisten perusvapaudet vakavasti, ei puhtaasti taloudellinen kustannusanalyysi vielä riitä. Hyötyjä ja haittoja punnitessa on toki annettava jokin arvo myös nuorten miesten vapauden menettämiselle sinänsä. Mitä korkeammalle arvostamme henkilökohtaista vapautta, sitä suurempi tuo arvo on oltava - ja sitä enemmän vaaka kallistuu poispäin asevelvollisuudesta.
Liberalistin järjestyksessään toinen päiväkäsky kuuluukin: ASEVELVOLLISUUS ON SYRJIVÄ VERO, JOKA ON VIIPYMÄTTÄ LAKKAUTETTAVA.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Äänestä, demari - saat lihiksen
Taloussanomat uutisoi verkkopalvelussaan närkästyneenä 4.11., kuinka juristit olivat Yhdysvalloissa pilanneet Starbucksilta hyvän markkinointikampanjan: viranomaiset olivat ilmoittaneet, että ilmaisten vaalikahvien tarjoaminen saattaisi olla vaalilakien ja syrjinnän kiellon vastaista.
Mutta onko todella niin, että ilmaista kahvia tarjoamalla ei voisi vaikuttaa vaalien tulokseen? Oletetaan, että olet laajan myymäläketjun omistaja ja katsot, että tietyn puolueen menestys kunnallisvaaleissa tietyssä kaupungissa on taloudellisten etujesi mukaista (esimerkiksi kaavoitussyistä). On yleistä tietoa, mikä puolue on vahva milläkin äänestysalueella. Mitä korkeammaksi äänestysprosentti nousee sinun puolueesi vahvoilla alueilla, sitä paremmin puolueesi menestyy. Kohdistamalla äänestysintoa nostavia toimenpiteitä tiettyihin nimenomaisiin kaupunginosiin, vaikka sitten erilaisten ilmaisten lahjojen muodossa, voit siis vaikuttaa vaalien tulokseen. Vastaava pätee ehkä vielä selkeämmin vaaleissa, joissa on vain yksi vaalipiiri: ero maaseudun ja kaupunkien poliittisissa preferensseissä on selvä.
Toimenpiteitä ei olisi välttämätöntä edes kohdentaa alueellisesti. Samaan tulokseen voisi päästä myös tarjotun tuotteen valinnan muodossa: jos tarjoan lihapiirakoita, nälkäiset demariduunarit jonottavat äänestyspisteisteisin; jos tarjoan ituja ja luomuruisleipää, vihreät rientävät paikalle. Varmasti myös esimerkiksi mainoskampanjan tyylillä voisi vaikuttaa siihen, mihin ihmisryhmään se parhaiten vetoaa, ilman että nimenomaisesti otetaan kantaa siihen, ketä tulisi äänestää.
Suomen rikoslain mukaan vaalilahjontaa on vain se, että lupaa palkkion tietyllä tavalla äänestämisestä tai äänestämättä jättämisestä. Kun rikoslakia ei yleensä pidä soveltaa laajentavasti, voi hyvin olla, että kuvaamani käyttäytyminen ei ainakaan tuon säännöksen nojalla olisi rangaistavaa. Minusta sen pitäisi olla. Historian ensimmäinen Liberalistin päiväkäsky onkin varsin epäliberaali: MAKSUTTOMAT KAHVITARJOILUT VAALIPÄIVÄNÄ ON VIIPYMÄTTÄ KRIMINALISOITAVA.
Mutta onko todella niin, että ilmaista kahvia tarjoamalla ei voisi vaikuttaa vaalien tulokseen? Oletetaan, että olet laajan myymäläketjun omistaja ja katsot, että tietyn puolueen menestys kunnallisvaaleissa tietyssä kaupungissa on taloudellisten etujesi mukaista (esimerkiksi kaavoitussyistä). On yleistä tietoa, mikä puolue on vahva milläkin äänestysalueella. Mitä korkeammaksi äänestysprosentti nousee sinun puolueesi vahvoilla alueilla, sitä paremmin puolueesi menestyy. Kohdistamalla äänestysintoa nostavia toimenpiteitä tiettyihin nimenomaisiin kaupunginosiin, vaikka sitten erilaisten ilmaisten lahjojen muodossa, voit siis vaikuttaa vaalien tulokseen. Vastaava pätee ehkä vielä selkeämmin vaaleissa, joissa on vain yksi vaalipiiri: ero maaseudun ja kaupunkien poliittisissa preferensseissä on selvä.
Toimenpiteitä ei olisi välttämätöntä edes kohdentaa alueellisesti. Samaan tulokseen voisi päästä myös tarjotun tuotteen valinnan muodossa: jos tarjoan lihapiirakoita, nälkäiset demariduunarit jonottavat äänestyspisteisteisin; jos tarjoan ituja ja luomuruisleipää, vihreät rientävät paikalle. Varmasti myös esimerkiksi mainoskampanjan tyylillä voisi vaikuttaa siihen, mihin ihmisryhmään se parhaiten vetoaa, ilman että nimenomaisesti otetaan kantaa siihen, ketä tulisi äänestää.
Suomen rikoslain mukaan vaalilahjontaa on vain se, että lupaa palkkion tietyllä tavalla äänestämisestä tai äänestämättä jättämisestä. Kun rikoslakia ei yleensä pidä soveltaa laajentavasti, voi hyvin olla, että kuvaamani käyttäytyminen ei ainakaan tuon säännöksen nojalla olisi rangaistavaa. Minusta sen pitäisi olla. Historian ensimmäinen Liberalistin päiväkäsky onkin varsin epäliberaali: MAKSUTTOMAT KAHVITARJOILUT VAALIPÄIVÄNÄ ON VIIPYMÄTTÄ KRIMINALISOITAVA.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
